jatkuu...

...edellisen postauksen juttu jatkuu. Padilla kun kirjoitan niin välillä tökkii nämä hommat.

Noh, diagnoosina oli siis tämä megaprolapsi. Lääkärini kertoi ettei uskalla ottaa sen kummemmin kantaa siihen voiko näin iso prolapsi hävitä itsekseen vai vaatiiko taas leikkausta, joten käski minut yhden tietyn neurokirurgin tai ortopedin vastaanotolle. Sanoi että kukaan muu kuin jompi kumpi näistä kahdesta ei enää operoi selkääni. Kävin kummankin juttusilla.

Selässä kun on vähän muutakin vikaa, tuli tuomioksi jäykistysleikkaus/luudutusleikkaus, millä ikinä nimellä kukin moista kutsutaankaan. Olen läpikäynyt jo kaksi vaikeaa selkäleikkausta jossa ensimmäisessä tuli komplikaatioita, joten ajatuskin vielä isommasta leikkauksesta aiheuttaa minussa suurta kauhua.
Tapahtuneesta on nyt kulunut 1,5 vuotta. Sain siirrettyä leikkausta vuodella eteenpäin, ja eilisellä ortopedikäynnillä lääkäri totesi että ei tässä oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kun poistaa tuo jättiprolapsi ja samalla jäykistää kyseinen nikamaväli. Taustalla kun on EDs, ei leikkausta haluttaisi tehdä koska komplikaatioiden riski on kohonnut ja toipuminen on epävarmaa. Tämän 1,5 vuoden aikana ei prolapsi ole pienentynyt yhtään ja kokonsa vuoksi ei paina pelköstään S1 -juurta täysin seinämää vasten, vaan ylettyy painamaan myös S2 -hermojuurta. Lisäksi tosiaan selässä muutakin häikkää, jonka takia pelkkä prolapsinpoisto ei riitä.
Rukoilin vielä jatkoaikaa ja sain sen anottua. Nyt siis suunnitelmana tehdä luudutus vuoden päästä. Silloin olen saanut nuoremmankin lapsen aloittamaan koulutaipaleensa ja hieman itsenäisemmäksi. 6v tarvitsee vielä äidin syliä ja fyysistä apua, joten en halua nyt  juuri koulunalotuksen aikaan itselleni pitkää toipumisaikaa.

Nyt sitten toivotaan ettei pahenemista tule, muuten joudutaan leikkaamaan heti. Elän arkea avustajan avustamana, hissukseen päivä kerrallaan. Pystyn kuitenkin jollain lailla liikkumaan ja olemaan, se on tärkeintä. Normaalia elämää en voi viettää, mutta sitä en ole voinut tehdä enää kuuteen vuoteen muutenkaan näillä vanhoilla vaurioilla. En enää muista minkälaista oli elää normaalia elämää. Minulle riittää se että pystyn olemaan ilman sietämättömiä kipuja, olkoonkin vaikka se tarkoittaa sitä että en tee juuri mitään. Näin on kuitenkin nyt hyvä. Tarpeeksi hyvä.