Todellakin uusi vuosi, johan edellisestä postauksesta on kaksi vuotta aikaa. Näiden kahden vuoden aikana onkin tapahtunut paljon asioita. Suurinpina työelämän lopetus, eli musiikki jäi taka-alalle sekä terveydentilan romahtaminen.
Olin jo vuosia epäillyt ettei jo kahdesti leikattu selkäruotoni ole edelleenkään kunnossa, sillä vaikka kuinka kuntoutin itseäni, meni toimintakyky ja kiputilanne huonommaksi ja huonommaksi. Sittenpä koittikin kesäkuu 2015 ja selkä ns räjähti käsiin. Olin käyttämässä poikaa lääkärissä ja meinasin sille tielle jäädä. Yksi ajattelematon,syvempi kumarrus (mitä olen välttänyt kuin ruttoa) ja helvetti pääsi irti. Ennestäänkin kipeä selkä jämähti niille sijoille, mutta sitä kun ei voi muille näyttää että nyt kävi huonosti, niin linkutin pojan kanssa autolle ja ajoin kotiin vain vaihtaakseni kuskia, eli miehelle huusin että "Päivystykseen...nyt!". Seuraavat viikot podinkin tuttua tunnetta, eli akuuttia pullistumakipua. Välilevy oli taas revennyt ja hapanta prolapsimassaa työntyi syövyttämään hermoa.
Onnekseni minulla oli jo aiemmin sovittu kontrolliaika Ortoniin viisi päivää tuosta katastrofien lääkärikäynnistä. Matka Oulusta Helsinkiin olisi jo ihan oman postauksen aihe, joten siitä ei nyt tässä sen enempää. Voin vaan todeta että olipahan reissu, mutta pääsin kuin pääsinkin hesaan. Matkustin vielä yksin lasten kanssa, aaargh, sillä meidän piti viettää mahtava kahden viikon lomareissu. Onneksi lapsilla oli mahtavaa, äitillä vähemmän mahtavaa. Makasin koko kaksi viikkoa sängyssä. Lapset onneksi pääsivät sukulaisten kanssa käymään siellä sun täällä.
Noh, anyway, pääsin siis hetimiten Ortoniin selvittämään tilannetta. Sillon akuuttitilanteessa kun kävin Oysin päivystyksessä, antoi erikoistuva neurokirra diagnoosiksi selkälihaskrampin. Olin niin vihainen tästä hölynpölystä että en lopulta jaksanut edes enää vaatia kuvia tai oikeeta diagnoosia. Tiesinhän minä oireista että välilevyhän se siellä oli mennyt ihan kunnolla, mutta akuutissa kipushokissa ei jaksa lyödä nyrkkiä pöytään.
Ortonissa ihana ja rakas luottolääkärini käsitteli selkää ja suojakrampit hieman helpottivatkin. Sanoi hänkin että tuskin on isoa vahinkoa käynyt, mutta tuossa lähete, käy magneetissa jos itse koet tarpeelliseksi. No minähän koin. Tiedän että minusta ei kipu kovin näy päällepäin, en osaa sitä näyttää valittamalla ja vaikeroimalla ja könkkään omilla jaloilla tasan niin kauan kunnes tipun.
Sain magneettiajan seuraavalle aamulle ja 10minuuttia kuvauksen loputtua oli lausunto jo sähköpostissani. Tilanne ei minua hämmästyttänyt, kuvaus puhui karua kieltään. Vein lausunnon ja levykkeen Ortoniin lääkärilleni ja parin tunnin päästä olimmekin jo taas juttusilla.
Suomen paras huippu-kipulääkärinikin oli melkosen monttu auki löydöksistä joista suurimpana lausunnossa komeili sana: megaprolapsi. Jo ennestään kahdesti leikattu välilevy oli taas räjähtänyt. Kunnolla. Tuusannuuskaksi, kehittelemällä vielä kaupanpäällisenä tämän megaprolapsin. Lääkärini sanoi ääneen sen mitä moni ihmettelee: on sinulla todella kova kipukynnys kun pystyt vielä liikkumaan ja ns esiintymään normaalisti. Hän ei kuulemma todellakaan osannut aavistaa että asiat oli näinkin vakavalla tasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti